on niitä päiviä kun ihan oikeasti
tuskallisen rehellisesti
unohtaa olevansa surullinen
niitä päiviä kun unohtaa että on edellisellä viikolla herännyt viideltä aamulla huutaen
niin ettei kykene hengittämään
iho tihkuen sitä kylmää hikeä
unohtaa sen
olevansa surullinen.
niitä pieniä hetkiä,
pieniä päiviä
sekuntien välisiä aikoja ei ole olemassa.
kunnes herää taas itku kurkussa
valkoisista lakanoista
sellaiseen aikaan,
ja sellaiseen pimeyteen jota ei ole olemassa
se tulee taas.
ottaa varpaista kiinni ja silittelee kyynärpäitä
se tulee taas
palaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti