ja sä et ansaitse sellaista,
jolle sä et riitä itsenäsi.
sellaista jonka päälle pitää
totuuksien sijasta kaataa valheita.
rakkauden sijasta.
sä et ansaitse sellaista,
josta totuuksien päälle kaatuessa
tuntuu siltä kun tiiliskiviä kasattaisiin rinnan
päälle.
sellaista, jonka mieli ahdistuu eikä auta.
sellaista, jonka sydän tahtoo kaikin
voimin auttaa, muttei mieli anna.
sellaista jonka sisälmykset ovat rikki.
korjaamattomana istuvaa.
sängyssä makaavaa,
moottoriteiden varsilla huutavaa.
ymmärtämätöntä
oppivaa
yksinäistä
parketilla itkevää.
sä et voi haluta sellaista.
"sä et ansaitse"
minä
en ansaitse.
minä ansaitsen sen, joka ottaa minut
palasina
ottaa minut rikkinäisenä
itsenäni
riisuttuna jokaikisestä valheesta,
luita ja jänteitä myöten,
hiuksia, ripsiä
ihoa
kynsinauhoja.
riisuttuna kaikesta valheellisesta.
ansaitsen sen.
otan minäkin sinut sellaisena,
mutta kaksi rikkinäistä
joko hylkii toisiaan kuin magneetit,
tai liimautuu kiinni toisiinsa
niistä säröistä.
tarttuu
tiukempaan
joko-tai.
sinä olet liimannut minut omiin säröihisi.
takertunut tiukkaan reunoilleni.
minä kerroin totuuteni,
murto-osan niistä
ajatuksistani
yksinäisyydestäni
ymmärtämättömyydestäni.
kerroin nekin, jotka vannoin jättää lausumatta.
miksi katson tähtiä ja auringonlaskuja.
miksi puhun taivaaseen humalassa.
miksen usko jumalaan tai karmaan.
siihen.
häneen.
miksi se yksi veitsi aiheuttaa kylmiä väreitä
kun pilkon tomaatteja keittiössä.
kerroin sen.
sanoin ääneen.
se ei tarkoita, että olen ottanut sinut
itseeni.
anteeksi etten ottanut
mä olen pahoillani.
anteeksi, etten ota.
aivan jumalattoman oikeasti.
