en ole lopettanut lauseitani viikkoihin

enkä ole saanut sanojen viimeisiä tavuja paperille

en ole saanut ajatuksistani selvää

puhun sydän kurkussa, pelko korvan takana hiusteni lomassa

hiljaa hyvä tulee, eikö niin?

(keskeneräinen)

tunteita joiden sanoiksi pukeminen vaikeutuu päivä päivältä

tärisevät kädet ja

puutuva suu

kiihtyvä hengitys

alussa, mä päätin riisua kaikki tunteeni sanoista.

menisin vaan mukana.

nyt mun rinnassa tuntuu kouraisu,

mä tahdon sanoja.

tahdon mun sanat takaisin

mä tahdon selityksiä

tahdon selvyyttä

valon pimeään

mä en tahdo enää elää sumussa ja mun koko kropan valtaavassa epätietoisuudessa

mä en tahdo

mun pitää tietää, onko tää totta

mun pitää tietää sun rehellisyyden reunat

neljä kolme seitsemän yksi

Se on sitä kun hän tarttuu kädestäni kiinni hengittäessämme tupakan savua keuhkojemme täydeltä Kallion kirjaston lähellä,

sitä kun katsotaan silmiin eikä asioita tarvitse lausua ääneen

Se on sitä kun suudellaan Karhupuistossa kahvilan kulmalla

ja sitä, kun juostaan lumikinosten halki käsi kädessä bussiin Martinlaaksossa
Sitä, kun nauretaan keuhkot pihalle ja vatsat nurinpäin jossain Tallinnan katujen varsilla vesisateessa

Se on sitä kun kiellettyjen nimien lausuminen ääneen pakottaa pidättelemään kyyneliä jonkun toisen ruokapöydän ääressä, kynttilän valossa (silloinkin hän tarttui käteeni ruokapöydän toiselta puolelta)

Se on sitä kun hymy tarttuu hänen huuliltaan omiini aina kun katseemme kohtaavat

sitä kun suudellaan tunteja ja käydään yöllä tupakalla ilman housuja, vaikka on pakkasta

Tämä on sitä, kun onnea hipaistaan ensin sormenpäillä ja pian se vie koko käden

tämä on hetki ennen.